Italialainen tori

Navakka tuuli ei haitannut kaunista ja aurinkoista kesälauantaita Helsingissä. Ihmiset olivat sankoin joukoin kaupungilla ostoksilla ja kuka tietää millä muilla asioilla. Väkimäärä oli selvästi lisääntynyt sitten muutaman viikon takaisen kesälomakauden. Kaupoissa riitti jälleen vilinää ja Kampin toriaukiotkin olivat heränneet kesähorroksestaan. Tuttuun tapaan Kampissa jaettiin taas ilmaisia tuotenäytteitä. Erään kojun eteen oli muodostunut monisatapäinen jono ja ilmaisia näytejuomia jaettiin loppukesän helteessä hikoileville shoppailijoille. Jäin itsekin jonon hännille eikä aikaakaan, kun käteeni törkättiin puolen litran appelsiininmakuinen Vitamin Water -juomapullo. Lasipalatsin aukiolla ei tahtonut jalka jakaantua, sillä italialainen tori oli kerännyt suuren yleisön toinen toistaan herkullisemman herkun ympärille. Koko viikonlopun ajan avoinna oleva italialainen tori tarjoaa italialaisen keittiön parhaimpia herkkuja, kuten suussa sulavia suklaanautintoja, maittavia leipiä, täyteläistä oliiviöljyä, monenlaisia kahvimakuja ja paljon muuta.

Kuva
Matti Mattila

Kampin aukiot olivat vilkkaassa käytössä tänään. Narinkkatorille oli kokoontunut yli 80 maailman parasta BMX-pyöräilijää esittelemään taitojaan huimissa pyöräilynäytöksissä. Stadi Summer Session järjestettiin nyt toistamiseen ja se keräsi kovatasoiseen BMX-kilpailuun osallistujia maailman huipulta 22 maasta. Nate Wessel, joka on yksi maailman arvostetuimmista skeittiparkkisuunnittelijoista, oli suunnitellut myös Narinkkatorille kohonneen BMX-parkin, joka samalla oli tähänastisista suurin Suomessa. Nimekkäiden vieraiden lisäksi kilpailua oli tullut juontamaan niin ikään alan legendaariset gurut Darryl Nau ja Andy Zeiss. Näyttävät suoritukset sinkoivat ajajia korkealle ilmaan, jossa muutamat uskalikot pyöräyttivät henkeäsalpaavia kiemuroita. Yleisöä tilaisuus oli koonnut kohtalaisesti, vaikka parkkirakennelma vei leijonanosan alueesta. Vilkas elämä oli taas palannut pääkaupunkiin pitkän ja kuuman kesän jälkeen.

Julkaistu Saturdayna 20.8.2011 klo 17:20 avainsanoilla huvit, kaupunki, ruoka ja tapahtumat.

Edellinen
Tuulenkesyttäjä
Seuraava
Kiukaankivien vaihtaminen