Iron Sky

Elokuvatuotanto hakee uusia muotoja. Tekniikka on vuosikymmenten aikana kehittynyt huimasti ja erilaiset tietokoneavusteiset produktiot ovat jo arkipäivää. Tietotekniikka on tullut mukaan elokuvatuotantoon oikein suurin harppauksin. Uusi tekniikka näkyy tietysti valkokankaalla, mutta alkaa yhä enemmän kuulua myös kulissien takaiseen maailmaan. Filmikelat vaihtuvat vähitellen suoratoistoksi ja digitaalisiksi kopioiksi, jotka mahtuvat kätevästi muistikortille tai valuvat kohta jo lankoja pitkin suoraan studiolta teatterisaliin. Äänentoistokin on kokenut kaikenlaisia uudistuksia eikä pidä unohtaa jo aikoja sitten kehitettyä kolmiulotteista kuvaa, joka on kokenut viime vuosina eräänlaisen uudelleentulemisen.

Internet on vauhdittanut elokuvatuotantoa aivan omalla tavallaan. Periaatteessa kuka tahansa voi nykyään ryhtyä tuottajaksi, ohjaajaksi ja näyttelijäksi ja laittaa produktionsa kaiken kansan nähtäville nettiin. Kotikutoiset videoleikkeet ovat jo tulleet tutuiksi, mutta suuremmat, koko illan tuotannot hakevat vielä osaansa. Aivan mitätöntä tämäkään ei enää ole, sillä suomalaiset ovat kunnostautuneet elokuvan jakamisessa netin välityksellä, kun muutama vuosi sitten julkaistiin Star Wreck -elokuva. Sama jengi on jälleen asialla. Avaruusparodiointi saa jatkoa, kun noin vuoden kuluttua saa ensi-iltansa Iron Sky -elokuva. Tämä on siitä erikoinen tuotanto, että se tehdään pääosin talkoovoimin ja ilman mitään sen suurempaa elokuvateollisuuden koneistoa. Rahat projekti kerää lahjoittajilta, ja vajaan seitsemän miljoonan euron budjetti alkaa kohtapuoliin olla koossa. Internet on eräs tärkeimpiä välineitä tämän elokuvan onnistumisessa, sillä iso osa mainonnasta toteutetaan netissä samoin kuin varojen keräyskin.

Kotimaisen komediaelokuvan tekemistä kannattaa tukea. Itse ostin 50 eurolla yhden "sotaobligaation" ja samalla tuin Iron Sky -elokuvan valmistumista. Kyseessä ei varsinaisesti ole sota, vaan hauska tarina natsi-Saksan sodanjälkeisestä elämästä. Natsit ovat nimittäin paenneet Kuuhun ja perustaneet sinne tukikohdan. Sieltä natsit aikovat palata Maahan vuonna 2018. Invaasion jännittävät vaiheet jäävätkin sitten elokuvan kerrottavaksi myöhemmin. Hauska komedia tulee varmasti keräämään mielenkiintoa ympäri maailmaa ei pelkästään erikoisen juonensa vuoksi vaan myös ainutlaatuisen tuotantokoneistonsa puolesta. Iron Sky on suomalaisen elokuvan mainion käyntikortti maailmalla.

Julkaistu torstaina 18.11.2010 klo 18:22 Elokuvat-luokassa.

Edellinen
Kuponkikausi
Seuraava
Kummat kolmiot