InterRail 40 vuotta

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä eli siis reilu kuukausi sitten tuli kuluneeksi 40 vuotta InterRail-passin lanseerauksesta. Vuonna 1972 markkinoille tullut junalippu oli aluksi suunnattu 21-vuotiaille ja nuoremmille, joita houkuteltiin tutkimaan Eurooppaa. Ensimmäisen vuoden aikana yli 85 000 eurooppalaista matkaajaa nousi raiteille ja kierteli maanosan tärkeimmissä kaupungeissa ja tietenkin niiden välillä. Matkustajien määrät ovat tasaisesti kasvaneet neljän vuosikymmenen aikana ja viime vuonna jo noin 250 000 junamatkailijaa kierteli pitkin Eurooppaa InterRail-passilla. Ensimmäisenä vuonna InterRail-passilla pääsi 22 Euroopan maahan. Nykyään passinhaltijat voivat vierailla 30 Interrail-ohjelmaan kuuluvassa maassa.

InterRail

Neljäkymmentä vuotta sitten Eurooppa oli melkoisesti erilainen kuin tänään. Kylmä sota oli käynnissä ja Berliinin muuri jakoi idän lännen. Yhteisvaluutasta ei ollut puhettakaan. Matkustajilla ei ollut tuolloin matkapuhelimia eikä älypuhelimia, joilla olisi voinut navigoida perillä. Sosiaalinen mediakin odotti vielä tuloaan, joten keskusteluja netissä ei tietenkään käyty, kun Internet ei ollut vielä olemassakaan sellaisena kuin me sen nyt tunnemme. Matkustajien oli siis vain luotettava kuulopuheisiin ja muiden matkaajien vinkkeihin, joista saattoi lukea harvoista matkaoppaista ja lehdistä. Vasta Samettivallankumous vuonna 1989 avasi Itä-Euroopan uusille matkustusseikkailuille, ja matkaajat pääsivät ensi kerran kurkistamaan historiallisen rautaesiripun taakse. Koulun historiantunneilla kerrotut opit olivat nyt kaikkien uteliaiden verrattavissa.

Nykyään halpalentoyhtiöt kuljettavat turistit muutamassa tunnissa Euroopan keskuksiin. Matkustamiseen ei enää tuhraannu tuntikaupalla aikaa ja säästetty aika jää kohteessa oleskeluun. Junamatkailu sen sijaan tarjoaa muutakin kuin sinistä taivasta ja valkoisia pilviä. Kolkuttelu kiskoilla usein kiireettömästi ei stressaa ja matkalla ehtii nähdä maisemia ja junasta voi milloin tahansa hypätä seuraavalla asemalla tutkimaan paikkoja hieman tarkemmin. Kuukauden InterRail-passilla ehtii kiertää Eurooppaa yllin kyllin. Majoituksen etsiminen on nykypäivänä helppoa. Älypuhelimella voi selata hotelli- ja muita majoitusvaihtoehtoja ja varauksen voi tehdä sitten siinä samalla. Tänä kesänä on oiva tilaisuus lähteä seikkailemaan Euroopan kulttuurikaupunkeihin kätevästi junalla. InterRail-passeja on saatavana eri ikäryhmille, kuten nuorille alle 26-vuotiaille, aikuisille 26-59-vuotiaille sekä 60 vuotta täyttäneille senioreille ja luonnollisesti myös lapsille. Passien valinnanvaraa lisäävät eripituiset kestot kymmenestä päivästä aina kuukauteen sekä kattavuus, jolla voi kierrellä joko yksittäisessä valtiossa tai koko mantereella. Kaiken tämän lisäksi lipun voi varata joko ykkös- tai kakkosluokkaan ja liityntäkuljetuksista, kuten lauttamatkoista saa vielä erityisalennuksen. Seikkailu Euroopassa alkaa tänä kesänä.

Julkaistu Mondayna 7.5.2012 klo 18:44 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Karibia Verde
Seuraava
Elinikään vaikuttavia tekijöitä