I am Ziggy Stardust

Rocklegenda Ziggy Stardustin 40-vuotissyntymäpäiväjuhlat jatkuvat. Glam rock -aikakauden suuren nimen David Bowien 1970-luvun alussa luoma imaginaarinen hahmo saa näin juhlavuoden kunniaksi paljon huomiota osakseen. Ziggyn kunniaksi avautuu juhlasivustoja kuin sieniä sateella. Vain noin viikko sitten kerroin Ziggy-fy Yourself -sivustosta, jossa voi pärstävalokuvastaan teettää Ziggy-näköiskuvan. Uusin manipulaattori on I am Ziggy Stardust -sivusto, jossa naamakuvansa saa tällä kertaa niin ikään legendaarisen Ziggy Stardust -älppärilevyn kanteen. Samalla saa tuntuman siitä, miltä omat kasvot näyttäisivät tämän kerrassaan mahtavan albumin kannessa. Ja pitihän minunkin päästä kokeilemaan lärvini sijoittelua tuon pitkäsoiton kansikuvaan. Kuvansa voi joko ladata omalta koneelta sivustolle tai vaihtoehtoisesti käyttää webbikameraa ja näpätä valokuvan naamastaan siltä istumalta. Valokuva ja myös webbikameran esikatselukuva muuntuvat kansikuvan käsittelyssä mustavalkoisiksi, joten ei kannata hätääntyä, jos webbikamera näyttää harmaavalkoista esikatselukuvaa. Kun kuva on saatu otettua tai ladattua, voi sitä sen jälkeen alkaa sovittaa Ziggyn kasvojen tilalle.

Kuva
Matti Mattila

Sivustolla on muutamia työkaluja kansikuvan muodostamiseksi. Kuvaa voi kiertää 360 astetta, joten vähän vinksahtanut valokuvakin käy. Lisäksi otosta voi suurentaa ja pienentää niin, että se täyttää kasvojen kohdalla olevan aukon. Jos oman kuvan sovitus tuntuu vaikealta, kannattaa siitä ottaa kiinni hiirellä ja siirrellä sitä albumin päällä kunnes se kolahtaa aukkoon. Samalla saa käsityksen kuvan koosta, josko sitä pitää vielä kiertää tai kokoa muuttaa. Kun sovittelutyö on saatu valmiiksi, kuva tallennetaan, jonka jälkeen sen voi ladata omalle koneelle muistoksi. Ladattavana on sekä varsinainen albumin kansikuva että lähikuva kasvoista. Tietenkin mestariluomuksen voi sitten jakaa kaiken maailman nähtäväksi moninaisissa sosiaalisissa medioissa. Nyt sitten vain retusoimaan älppärin näköiskantta Ziggy Stardustin 40-vuotisjuhlan kunniaksi.

Julkaistu Fridayna 8.6.2012 klo 17:38 Sivustot-luokassa avainsanoilla huvit, Internet ja musiikki.

Edellinen
Manuaali kadoksissa
Seuraava
Elämää viisaampia kysymyksiä