Huihai-yritys

Roskapostia ei kai voi välttyä saamasta. Spammerit eli roskapostittajat löytävät melkein kaikki sähköpostiosoitteet ennemmin tai myöhemmin. Olen koemielessä avannut muutamia osoitteita, jotka olen sittemmin jättänyt oman onnensa nojaan. Kun olen puolen vuoden päästä käynyt katsomassa, mitä avaamilleni sähköpostiosoitteille kuuluu, pursuaa postilaatikkoni roskapostista. Joskus olen miettinyt, miten kummassa kukaan sai koskaan tietää näistä osoitteista, kun en milloinkaan ollut käyttänyt niitä enkä niistä missään mitään maininnut. Vastaus tähän on melko yksinkertainen. Sähköpostipalvelun omistaja on tietenkin myynyt osoitteet roskapostittajille hyvästä hinnasta. Siksihän näitä "ilmaisia" sähköpostiosoitteita saa niin helposti netistä.

Postiluukkuun tipahtaa pääsääntöisesti mieskuntoa kohottavien valmisteiden mainoksia ja tietenkin ylipäätään kaikkea seksiin liittyvää. Roskapostisuodattimeni on onneksi sen verran tehokas, etten juuri koskaan edes näe viestejä ellen sitten aivan erityisesti käy kurkistamassa spammilootaa. Satuin muutama päivä sitten vilkaisemaan roskapostilaatikkoon ja huomasin siellä mielenkiintoisen ja harvinaisen suomenkielisen viestin. Luin huvittuneena viestiä, sillä kirjoitusvirheiden lisäksi silmääni pisti rempseä aloitus: "Olemme huahai yritys..." Mitä ilmeisemmin kirjoittajan oli tarkoitus kertoa olevansa huihai-yritys, mutta suomea osaamattomana kirjoittanut sanan väärin. Erityisen mielenkiintoiseksi tämän viestin teki tosiaan sen suomenkielisyys. Hetken mietin, että jonkun suomea osaavan on täytynyt avustaa poloista ulkomaalaista spammeriä kääntämällä alkuperäisen englanninkielisen tekstin. Kääntäjä on kuitenkin tehnyt kiusaa postittajalle ja jättänyt käännökseen pikku kepposen.

Julkaistu sunnuntaina 26.10.2008 klo 11:55 avainsanoilla Internet, markkinointi ja viestintä.

Edellinen
Kierros vaalistudiossa
Seuraava
Rökälevoittoja ja vaalitappioita