Huhtikuun puolivälissä

Huhtikuun on ehtinyt jo puoleen väliin. Kevät tulee varmasti ja kun se kerran pääsee vauhtiin, tulee se tulla tupsahtaen kuin varkain. Luonto puhkeaa kukkaan ja aurinkoiset poutapäivät valaisevat pitkään talven harmaudessa kulkeneiden ihmisten mieliä. Huhtikuussa ei oikeastaan ole muuta kuin aprillipäivä. Kuukausi on jonkun arvion mukaan julmin kuukausi ja onpahan Portugalin huhtikuusta tehty laulukin. Kuukauden saavutukset taitavatkin sitten jäädä tähän. Kolmekymmentä päivää kuluu nopeasti ja sitten onkin jo toukokuu, joka on varma kevään merkki. Takatalvi voi tosin vielä yllättää, mutta muuten ollaan jo voiton puolella kohti kesää. Hiljalleen päivät pitenevät ja muuttuvat yhä valoisammiksi. Mikään ei oikeastaan voi enää estää kevään tuloa.

Julkaistu keskiviikkona 16.4.2008 klo 21:56.

Edellinen
A-kirjain
Seuraava
Markan seteli
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä