Hirviökone

Netistä löytyy ajanvietettä joka lähtöön. Yksi hauskimmista on Me Make Monster -sivusto, jossa voi rakentaa hirviöitä eli monstereita. Hirviökonetta on helppo käyttää. Aluksi sivulle ilmestyy hirviönalku, jota voi alkaa tuunata mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Valittavana on erilaisia pään muotoja, kulmakarvoja ja silmiä. Näiden lisäksi voi muotoilla nenää, korvia ja suuta uuteen uskoon. Hirviön raameja säädellään erimuotoisilla käsillä ja jaloilla, joita voi valita useista eri vaihtoehdoista. Luonnollisesti myös vartalon voi panna uusiksi. Koko komeuden, vai pitäisikö tässä nyt yhdenmukaisuuden vuoksi mainita hirvittävyyden voi kruunata extra- eli ylimääräisillä osilla. Valikoimassa on häntiä, viittoja ja siipiä mitä kummallisimpiin kokoonpanoihin.

Mattzilla

Hirviön voi myös vaatettaa eri pukimin tai jättää ilkosilleen. Lisäksi pään voi jättää kaljuksi tai lisätä hiusvärkin nupin päälle. Kaiken kukkuraksi ihon voi suomuttaa tai laittaa täyteen arpia sekä muita kuvioita. Lopuksi hirviölle annetaan vähän väriä kymmenestä eri värivaihtoehdosta aina mustasta punaiseen ja vaaleasta keltaiseen. Mikäli oman hirviön rakentelu tuntuu työläältä, voi hirviökoneen antaa luoda satunnainen olio painamalla Random-painiketta. Reset-painikkeella puolestaan voi aloittaa alusta, jos työn alla oleva Frankenstein alkaa pelottaa liiaksi. Veikeän hirviökoneen ominaisuudet eivät suinkaan pääty ällöttävän pedon valmistukseen. Örkistä voi nimittäin teettää itselleen vaikkapa teepaidan tai painattaa kuvan kamaluudestaan mukin kylkeen. Itse asiassa peikosta voi teettä mitä erilaisimpia esineitä, kuten hiirimattoja, avaimenperiä, tarroja, julisteita ja paljon muuta. Seuraaville sadepäiville on siis ohjelmaa hirviökoneen seurassa.

Julkaistu lauantaina 2.8.2014 klo 11:02 Sivustot-luokassa avainsanoilla askartelu, grafiikka, harrastukset, huvit ja Internet.

Edellinen
Kesäristeily
Seuraava
Tähtishakki - osa 26