Hillomunkit

Hillomunkit
Kuva
mako

Perjantaina on vappu. Perinteinen työväen ja opiskelijoiden juhla on vuosien saatossa muuttanut hieman muotoaan. Enää eivät suuret marssit liehuvine punalippuineen valtaa katuja kuten vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Työnväenmarssit ovat kutistuneet vuosi vuodelta nykyisiin mittoihin, joissa on tuskin kourallinen aktiivisimpia marssijoita. Monet vapun tunnusmerkit sen sijaan ovat yhä olemassa ja niihin lukeutuvat lukuisat herkut niin aamubrunssilla kuin vappulounaallakin. Tippaleivät, sima ja munkit ovat tietysti sieltä maukkaimmasta päästä. Kotitekoiset pikkumunkit syntyvät pienellä vaivalla, mutta kruunaavat vapun ruokapöydän. Munkit voi halutessaan täyttää makealla hillolla, mutta pienen kokonsa vuoksi hillon pursottamisesta voi tulla haasteellinen toimenpide. Ohut ja teräväkärkinen tylla on oiva apuväline, mutta vaatii erittäin tasaista hilloa, jotta tylla ei tukkeudu.

Hillomunkit

45 kpl
  • 15-16 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 5 dl maitoa
  • dl sokeria
  • 100 g voita tai margariinia
  • 50 g hiivaa
  • 1 rkl kardemummaa
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • paistamiseen 2-3 l rypsiöljyä
  • pinnalle sokeria
  • täytteeksi 4 dl tasaista mansikka- tai mustikkahilloa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Tee taikinasta pitkä pötkö ja jaa se 45 osaan. Leivo taikinapaloista pyöritellen pikkuisia pullia. Kohota pullia vielä hetki.

Kuumenna rypsiöljy valurautapadassa. Kokeile rasvan kuumuutta vaalealla leipäpalalla, jonka tulee ruskistua noin minuutissa. Tällöin rasva on noin 180-asteista eli sopivaa munkkien paistoon. Älä kuumenna rasvaa liikaa. Ole varovainen kuuman polttavan rasvan kanssa. Vesipisaroita tai hilloa ei saa joutua rasvan sekaan, sillä ne aiheuttavat vaarallista räiskymistä. Laita munkkipullia rasvaan n. 8 kappaletta kerrallaan, riippuen padan laakeudesta. Kääntele pallonmallisia munkkeja reikäkauhaa apuna käyttäen koko ajan kuumassa rasvassa, jotta ne paistuisivat joka puolelta tasaisesti. Pyöreät munkit kellahtavat helposti raaka puoli päällepäin, jolloin raaka puoli painavampana jää kellumaan, eikä paistu lainkaan. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla lautaselle, jossa on sokeria. Pyörittele munkit sokerissa heti. Pursota tasaista hilloa pursotinsuuttimella munkkien sisään. Tarjoile munkit raikkaan siman kanssa.

Julkaistu Mondayna 27.4.2015 klo 16:51 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Komedian ja tragedian ero
Seuraava
Vakuutusmyyntiä