Helpot joulupiparit

Kuva
cb Erik Forsberg

Jouluaattoon on tasan kuukausi. Joulu on perinteisesti kaikenlaisten herkkujen aikaa. Jouluiseen kahvipöytään katetaan tietysti pipareita ja mieluummin niitä itse leivottuja. Jouluisten ruokien valmistaminen tosin kysyy aikaa, mutta nopeitakin ruokaohjeita löytyy etenkin kiireisille kotikokkaajille. Helppo piparitaikina syntyy tavanomaisista aineksista eikä valmistuskaan vaadi kovin paljon aikaa. Piparkakut voi vielä halutessaan koristella helpolla koristekuorrutuksella, joka syntyy sekoittamalla noin 250 grammaa tomusokeria yhteen kananmunavalkuaiseen. Joulupöydän antimien kokkaus kuulostaa näillä ohjeilla ällistyttävän helpolta.

Helpot joulupiparit

n. 20 kpl
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • dl siirappia
  • dl perunajauhoja
  • 150 g sulatettua voita tai margariinia
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl piparkakkumaustetta
  • 1 tl soodaa

Sulata rasva ja sekoita siirappi ja muna joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Ota taikina huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen leipomista. Jaa taikina neljään osaan. Pyöritä taikinapaloista palloja ja litistä ne. Jos taikina murenee, pyöritä niin kauan kunnes se on kiinteää. Kauli taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä levyjä. Irrota taikina pöydästä. Painele taikinasta muotilla piparkakkuja. Paista piparit 200-asteisessa uunissa piparien koosta riippuen 6-8 minuuttia.

Julkaistu perjantaina 24.11.2017 klo 20:53 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Takkuileva päivitys
Seuraava
Ihmeiden aika