Harpo - Moviestar

Ajassa täytyy mennä taaksepäin sellaiset uskomattomat neljäkymmentä vuotta kuullakseen mainittavan nimen Harpo. Ruotsalainen musiikkiteollisuus lähti todelliseen nousukiitoon ABBA-yhtyeen euroviisuvoiton myötä vuonna 1974. Yhtyeen menestys veti mukanaan useita muita ruotsalaisia artisteja, joista yksi tunnetuimmista oli Tukholmasta lähtöisin ollut Jan Svensson, joka tunnettiin paremmin taiteilijanimellä Harpo. Nyttemmin jo reilut kuusikymppinen laulaja on esiintynyt ahkerasti aina viime vuosiin asti. Menestys sen sijaan jäi niin sanotusti tähdenlennoksi, sillä miehestä ei ole juurikaan kuulunut sitten kultaisten 1970-luvun vuosien.

Harpo - Moviestar

Harpo julkaisi peräjälkeen muutaman hittikappaleen seitsemänkymmentäluvun puolivälissä. Näistä ehkä tunnetuin biisi on Moviestar, joka soi täällä meillä Suomessakin ahkeraan. Toinen ikivihreäksikin luokiteltava kipale oli Horoscope, joka on vuonna 1976 ilmestyneen Smile-albumin avausbiisi. Silloin tällöin laitan Harpon älppärin levylautaselle. En niinkään siksi, että artisti on länsinaapurimme tai hyvä laulaja vaan yksinkertaisesti siksi, että Harpolla on muutama mukava kappale, jotka tuovat hauskoja muistoja mieleen sieltä neljänkymmenen vuoden takaa. Vuosi 1976 oli Harpolle todellista menestyksen aikaa, sillä samana vuonna taiteilijalta ilmesty peräti kaksi pitkäsoittoa, joista molemmista lohkesi singlelistoille kohonneita hittejä. Moviestar oli eittämättä Harpon suurin hitti, joka tosin levytettiin vuotta aiemmin alkuvuodesta 1975. Laulun englanninkielinen versio nousi etenkin Ruotsissa ja Tanskassa listaykköseksi. Laulu on samannimisen älppärin avauskappale, ja mielestäni oikeastaan ainoa kuunneltava soitto koko levyltä. Mikäli mielii uppoutua vuosikymmenten takaiseen musiikkimaailmaan, voi Harpon levytyksiä kuunnella Spotify-suoratoistoina.

Julkaistu Mondayna 13.2.2017 klo 19:05 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Mieletön palapeli - osa 2
Seuraava
Myytit ja legendat ensyklopedia