Habitare-messut

Suomen suurin sisustustapahtuma Habitare on parhaillaan käynnissä. Melkein viikon mittainen messutapahtuma esittelee huonekaluteollisuuden uusimmat ja tietysti myös koetelluimmat sisustusratkaisut. Messuilla näkee myös sisustamisen ajankohtaiset trendit sekä designin parhaimmiston. Sain perjantaina vapaalipun tapahtumaan ja lähdin tänään messuille puolenpäivän aikoihin. Helsingin Messukeskukseen suuntasi paljon väkeä ja sisällä suurissa messuhalleissa riitti populaa ajoittain tungokseen asti. Isossa hallissa oli paljon nähtävää. Näytteilleasettajia tuntui olleen loputtomiin. Osasto toisensa perään tuli vastaan kierrellessäni hallissa. Kaikkeen en mitenkään ehtinyt syventyä, ja monet osastot kuittasin vain nopealla silmäilyllä. Panin kuitenkin merkille, miten monella osastolla hyöri huonosti pukeutunut liikalihava yrittäjämies ja miten toisilla osastoilla nuoret mies- ja naisedustajat tuijottivat pää alas painuneena älypuhelimiaan sormet sen lasilla vilistäen messuvieraiden soljuessa ohi.

Habitare 2017
Kuva
Aino Huovio

Varsinaisesti en messuilta löytänyt mitään uutta. Markkinointiviestintä ja mainonta pitää huolen siitä, että sisustusalan uutuudet tulevat kuluttajien tietoon nopealla aikataululla. Messut onkin nähtävä enemmänkin imagotapahtumana, jossa tavoitteena on muistuttaa kuluttajien mieliin olemassaolostaan. Seuraan myös muutamia sisustukseen erikoistuneita sivustoja, joilta uusimmat kotkotukset löytää jopa vielä nopeammin kuin mitä kotimaan markkinoinnilla saadaan aikaan. Erikoisuuksiin en myöskään törmännyt. Näytteilleasettajat ja huonekaluvalmistajat luottavat tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin toivoen niiden kiinnostavan kaiken nähneitä kuluttajia. Habitare tuntui kaikesta huolimatta kiinnostavan tuhansia kävijöitä, jotka joko kiertelivät vain pitkin käytäviä tai poikkesivat osastoille tutkimaan tarkemmin tarjontaa. Mukavan aurinkoinen syyspäivä kohotti mielialaa ja sai monet matkaan ja messuille.

Julkaistu lauantaina 16.9.2017 klo 17:03 avainsanoilla näyttelyt, sisustus ja tapahtumat.

Edellinen
Kaikki maailman rahat
Seuraava
Kierros taidemuseossa