Frederick Delius - Florida Suite

Frederick Delius - Florida Suite

Klassinen musiikki on aina ajankohtaista. Klassinen adjektiivi antaa helposti väärän kuvan tästä musiikillisesti rikkaasta taidemuodosta. Klassisuudella halutaan kuitenkin vain viitata sävellysajankohtaan, joka tämän päivän aikajanalla eli kukoistuskauttaan muutamia satoja vuosia sitten. Tietynlaista klassista musiikkia sävelletään yhä eikä sen tuotanto ole oikeastaan missään vaiheessa hiipunut. Hyvällä musiikilla on aina kannattajansa ja kuulijansa. Englantilainen säveltäjä Frederick Delius (1862-1934) ei ehkä ole aivan niitä ensimmäisiä taiteilijoita, joita klassisen musiikin harrastuksen aloittava kuuntelija kohtaa. Jos haluaa välttyä pettymyksiltä, kannattaakin harrastus aloittaa tutuista ja turvallisista klassikoista, kuten Mozartin, Johann Strauss nuoremman ja muiden kuuluisien säveltäjien mestariteoksista.

Sinä päivänä, kun klassinen musiikki alkaa muistuttaa yhä enemmän punk-rokkia, on aika siirtyä vaatimustasolla ylöspäin. Klassisen musiikin kuuntelussa ei suoranaisesti ole mitään vaatimustasoja. Jokainen voi määritellä sellaiset itselleen, jos harvinaisemmat säveltäjät ja sävellykset antavat liian sofistikoituneen ensivaikutelman. Myös kuuntelijan ikä voi edesauttaa hyvän musiikin tunnistamisessa. Mitä sitten tulee hyvään englantilaiseen sävellystyöhön, edustaa Deliuksen mahtipontinen Florida Suite sitä parhaimmillaan.

Delius syntyi Pohjois-Englannissa vuonna 1862 saksalaiseen perheeseen ja oli neljäntoista lapsen katraassa neljäs jälkeläinen. Englannissa nuori mies ei juuri ehtinyt aikaansa viettää, sillä suurimman osan elämästään hän eli ulkomailla ja noin kolmekymmentä viimeistä vuottaan yhtäjaksoisesti Ranskassa. Viimeiset elinvuodet olivat Deliusille raskaita hänen fyysisen terveytensä pettäessä vähitellen. Säveltäjämestarin näkö heikkeni lopulta sokeudeksi ja raajojen liikuntakyky huononi siinä määrin, että Delius joutui turvautumaan pyörätuoliin. Nuorena saatu kuppatartunta vei lopulta voiton, ja taiteilija kuoli vuonna 1934 kotikaupungissaan Grezissä, Ranskassa 72-vuotiaana.

Frederick (Fritz) Delius oli jo nuorena musiikillisesti lahjakas. Hänen isänsä ei kuitenkaan tukenut poikansa musiikkiharrastusta ja halusi pojan työskentelevän perheyrityksessä. Tätä silmällä pitäen Julius-isä lähetti pojan tämän omasta pyynnöstä appelsiiniplantaasille Yhdysvaltojen Floridaan. Tuona aikana kypsyi hiljalleen myös Deliusin yksi mestariteoksista - Florida Suite, jonka hän myöhemmin vuonna 1887 kirjoitti orkesteriteokseksi opiskellessaan musiikkia Leipzigissa, Saksassa. Neliosainen teos alkaa aamunkoitosta ja seuraa päivää joen rannalta auringonlaskuun.

Delius tapasi norjalaisen säveltäjän Edvard Griegin (1843-1907) Leipzigin konservatoriossa, ja heistä tuli elinikäiset ystävykset. Grieg on mitä ilmeisimmin vaikuttanut nuoren säveltäjän tuotantoon, sillä Florida Suitessa on paljon Grieg in musiikista tuttuja piirteitä: juhlavuutta, jykevyyttä, mahtipontisuutta ja luonnon suuruutta. Florida Suite on jännittävä ja kiehtova orkesteriteos. Sarastusta kuvaava Daybreak-tanssi on kuin minkä tahansa fantasiaelokuvan taustamusiikkia. Se on helmeilevän monipolvinen pudoten taivaan lakeudelta alas laakson pohjalle ja nousten sieltä uudelleen kirpeän pirteänä ja kevyenä taivaankannelle. Koko teos jatkaa musiikillista ilottelua samaa pehmeää melodisuutta noudattaen ja ajoittain jopa orientaalisia sävyjä saaden. Voinkin vain todeta, että Deliusin musiikki on ehdotonta klassisen musiikin aatelia ja edustaa vankkumattomasti niin eurooppalaista kuin englantilaistakin musiikillista korkeakulttuuria.

Florida Suite / Over the Hills and Far Away

Delius, Frederick

  1. Florida Suite: Daybreak - dance
  2. Florida Suite: By the River
  3. Florida Suite: Sunset - Near the Plantation
  4. Florida Suite: At Night
  5. Over the Hills and Far Away
  6. Idylle Printemps
  7. La Quadroone
  8. Scherzo
  9. Koanga: Koanga, Act II: Closing Scene

Julkaistu lauantaina 26.9.2009 klo 17:00 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Tuotteen säilyvyys
Seuraava
Syysloma - osa 1