Epäonnistumisten museo

Ensi kesäkuun seitsemäntenä avautuu Helsinborgin kaupungissa Ruotsissa tavallisuudesta poikkeava museo. Tähän erikoiseen museoon on koottu joukko epäonnistuneita tuotteita ja sen vuoksi museo on saanut nimekseen Museum of Failure eli epäonnistumisten museo. Näytteillä on esimerkiksi Apple Newton -kämmentietokone reilun kahdenkymmenen vuoden takaa. Suomalaista innovaatiotakaan ei ole unohdettu, sillä kyseenalaista mainetta niittää Nokian N-Gage -puhelin, jonka jotkut muistavat innovatiivisena pelikonsolina, johon oli yhdistetty matkapuhelin, vai oliko se toisinpäin. Muita floppeja ovat Sonyn Betamax-videonauhakonsepti, Kodakin digitaalikamera ja uusimmasta päästä silmälaseja muistuttava Google Glass -näyttö.

Nokia N-Gage
Kuva
cp
Evan Amos

Kesälomamatkalla kannattaa siis suunnata Etelä-Ruotsiin ja piipahtaa osoitteessa Södergatan 15, joka sijaitsee Helsingborgin keskustassa. Museo on avoinna tiistaista lauantaihin kello kahdestatoista iltakuuteen. Maanantaisin ja sunnuntaisin on turha kolkutella paikan ovia, sillä museo on näinä päivinä kiinni. Sisäänpääsy on maksuton, joten on hyvä säästää vähän aikaa pienelle museokierrokselle, mikäli sattuu olemaan matkalla Tanskaan salmen ylittävillä autolautoilla tai palaamassa kotiinpäin mantereelta. Museo järjestää myös kahden tunnin mittaisia esittelykierroksia englanniksi ja tietysti ruotsiksi, mutta näin suomalaisten näkökulmasta myös hieman eksoottisemmalla kielellä eli islanniksi.

Julkaistu maanantaina 24.4.2017 klo 17:51 avainsanoilla historia, laitteet ja museot.

Edellinen
Nokkelat pastapakkaukset
Seuraava
Totuus on historiaa