Ensimmäiset kokemukset Lulusta

Ahkeroin joulun pyhinä blogini kirjoituksista vuosikirjan vuodelta 2006. Ajatuksena oli saattaa vaivalla kirjoitetut jutut painettuun muotoon muistoksi vanhuudenpäiville ja miksei myös tutuille ja tuntemattomille. Kustantajani on aiemmin käyttänyt Blurb.com-painoa, mutta päätti nyt kokeilla kilpailevaa Lulu.com-palvelua. Näiden kahden firman hinnoittelu on jotakuinkin samanlainen eikä tuotteissakaan ole juuri eroja. Lulu tarjoaa tosin laajemman sortimentin erilaisia painotuotteita. Kirjojen lisäksi palvelussa voi teettää aineistostaan digitaalisia tallenteita ja kalentereita.

Parasta Lulussa on ehkä toimittamisen vapaus. Aineiston voi tuottaa haluamallaan tavalla ja haluamallaan ulkoasulla. Blurbissa kirjoittaja oli sidottu palvelun tarjoamiin viiteen eri kirjakokoon ja valmiisiin asetteluihin. Lisäksi kirjat oli ladottava palvelun omalla taitto-ohjelmalla, joka oli aika ajoin hieman epävakaa. Yli kolmensadan sivun opuksia tällä BookSmartilla tuntui olevan lähes mahdotonta tehdä. Luluun voi sen sijaan lähettää painovalmiin PDF-tiedoston, jonka asettelusta tuottaja vastaa itse. Ainoa rajoitus on tietysti sivun koko, jonka paino sanelee millimetrintarkasti. Muuten sana onkin sitten vapaa ja painettavan alueen voi tuhria juuri niin kuin haluaa.

Kokeilin Lulun painoa ja tilasin koevedoksen vuosikirjasta. Jätin tilauksen joulun alla 21. päivä. Toimitusajaksi arvioitiin kolmesta neljään viikkoa, mutta kirja saapui yllättäen jo tänään. Aikaa kului siis vain viikon verran ja kun ottaa huomioon vielä joulun siinä välissä, niin pitää oikein hämmästellä tätä nopeutta. Blurbissa kolmen ja jopa neljän viikon toimitusajat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Nyt saamani kirja on pokkari ja laadultaan juuri sellainen kuin kuvittelinkin digipainosta saavani. Kirjan hintakin oli kohdallaan. Lähes kolmensadan sivun teoksen hinnaksi tuli toimituskuluineen pari kymppiä. Koevedos oli hyvä ottaa, sillä joudun tekemään vielä muutamia säätöjä ennen varsinaista painatusta. Kaiken kaikkiaan ensimmäiset kokemukset Lulusta ovat oikein positiiviset.

Julkaistu perjantaina 2.1.2009 klo 18:41 avainsanoilla harrastukset, kirjallisuus ja kirjat.

Edellinen
Uuden vuoden lupauksia
Seuraava
Title trick using InDesign