Edustajistovaalit

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitaan jälleen loppusyksystä. Edustajisto on oppilaskunnan ylin päättävä elin, johon valitaan 60 opiskelijaedustajaa. Edustajiston tehtäviin puolestaan kuuluu hallituksen valitseminen, ylioppilaskunnan budjetin hyväksyminen sekä HYY-Yhtymän toiminnan valvominen. HYY-Yhtymä on yritystoimintaa harjoittava konserni, jonka ylioppilaskunta omistaa. Yritystoiminta koostuu kiinteistö-, majoitus- ja ravintola-, kustannus- ja verkkomedia-alasta sekä sijoitustoiminnasta. Lisäksi yhtymään kuuluu sisäisiä palveluita tuottavat yhtiöt Oy HYY-Yhtiöt Ab ja Oy Uni-IT Ab.

Monet opiskelijat kuuluvat erinäisiin opiskelijayhdistyksiin ja -järjestöihin. Näistä luonnollisesti tunnetuimmat ja perinteikkäimmät ovat osakunnat ja heti hyvänä kakkosena monet poliittiset järjestöt. Järjestöt ovat myös aktiivisesti mukana edustajiston vaaleissa asettamalla omat ehdokkaansa, joita opiskelijat pääsevät sitten äänestämään. Oma opiskelijayhdistykseni Kansalliset Ylioppilaat asettaa, totta kai, omat ehdokkaansa, sillä onhan edustajistopaikka tärkeä vaikutuskanava ylioppilaskunnan päätöksenteossa.

Sain muutama päivä sitten vuotuisen syyskirjeen yhdistykseltäni. Kirjeen mukana oli ehdokasilmoitus. En ollut ajatellut ilmoittautua vaaleihin ehdokkaaksi, joten jätin ilmoituksen sikseen. Eilen kuitenkin sain sähköpostilla vetoomuksen, jossa vaalipäällikkömme pyysi jokaista kynnelle kykenevää ilmoittautumaan ehdokkaaksi. Niinpä minäkin sitten kannoin oman korteni kekoon ja ilmoittauduin edustajiston vaaleihin. En odota mitään suurta äänivyöryä, mutta yksikin ääni lisää yhdistyksellemme parantaa mahdollisuuksiamme saada yhä enemmän edustajia tähän haluttuun elimeen. Olen toisaalta aina käynyt äänestämässä edustajiston vaaleissa, joten tuskin tämäkään kerta olisi jäänyt väliin, vaikka ehdokkaaksi en olisi ryhtynytkään. Jokaisen tulisikin käyttää äänioikeutensa. Se on oikea tapa vaikuttaa asioihin.

Julkaistu torstaina 13.9.2007 klo 17:28 avainsanoilla opiskelu, politiikka ja vaalit.

Edellinen
Hong Kongin lohikäärme
Seuraava
Perjantaipulma 37/2007