Disney on ice

Walt Disney (1901-1966) oli maailmankuulu elokuvatuottaja, piirrettyjen filmien ja sarjakuvien monitoimimies. Kukapa ei olisi jossakin vaiheessa elämäänsä kuullut Walt Disneyn nimen viimeistään Aku Ankkaa lukiessaan tai Disneyn piirrettyjä elokuvia katsellessaan. Rakastettu elokuvamoguli kuoli 65-vuotiaana keuhkosyöpään, joka mitä ilmeisimmin oli seuraus koko aikuisiän kestäneestä ketjupolttamisesta. Pian Disneyn kuoleman jälkeen lähti liikkeelle näihin päiviin asti sitkeänä säilynyt urbaanilegenda hänen ruumiinsa syväjäädytyksestä. Huhun mukaan Disney olisi ollut kiinnostunut kryoniikasta eli organismien säilyttämisestä syväjäädytettyinä. Kryoniikassa ruumis pakastetaan siinä toivossa, että tulevaisuuden teknologialla voitaisiin ikään kuin herättää kuollut kuolleista.

Kuva
Dan Piraro

Huhu lienee saanut siivet vuonna 1962 ilmestyneestä Robert Ettingerin (1918-2011) kirjasta The Prospect of Immortality. Kryoniikan jonkinlaiseksi isähahmoksi noussut Ettinger kertoo kirjassaan syväjäädytyksestä ja ikuisen elämän mahdollisuudesta. Kryoniikka ja Ettingerin kirja olivat ajankohtaisia aiheita Disneyyn liittyvän legendan syntyaikoihin. Juttu lienee lähtenyt liikkeelle studion henkilökuntaan kuuluneen pienen animaattoriryhmän käytännöllisestä pilasta isäntänsä kuoleman jälkeen. Loppu onkin sitten historiaa. Walt Disneyn ruumis kuitenkin tuhkattiin ja haudattiin Forest Lawn Memorial Park -haustamaahan Kaliforniassa. Väite Disneyn syväjäädytyksestä elää yhä. Tästä on esimerkkinä Dan Piraron hauska pilakuva, jossa perheenäiti on tuonut lapset Disney on ice -tapahtumaan. Kyseessähän on maailmaa kiertävä jääshow, jossa tunnetut piirroshahmot esiintyvät luistinradalla. Pilakuvassa äiti manaa, ettei tämä ollut sitä, mitä hän odotti ostaessaan pääsyliput.

Julkaistu Thursdayna 13.9.2012 klo 18:42 avainsanoilla historia, kirjat, kulttuuri ja vitsit.

Edellinen
Kuudes Kuluttaja
Seuraava
Lahjoita kurssikirja