Denniksen bagelit

Pizzeria Dennis on tuttu ruokaravintola Turussa. Dennis on tarjoillut maukkaita pitsoja jo vuodesta 1975 ja nykyään ravintoloita on Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Herkullisten italialaisten ruokien lisäksi Dennis leipoo myös maittavia bageleita. Suomalaista vehnärinkeliä ehkä hieman tuhdimpi bagel on kotoisin Puolasta, jossa aikakirjojen mukaan ensimmäisiä rinkeleitä paistettiin 1600-luvun loppupuolella. Bagelien kotimaana on joskus erheellisesti pidetty Yhdysvaltoja, mutta rapakon taakse ne rantautuivat juutalaissiirtolaisten mukana ja sieltä ne ovat jälleen palanneet eurooppalaisiin aamiais- ja ruokapöytiin. Bageleita leivotaan monissa maissa ja jokaisella reseptillä on kulttuuriin sopiva omintakeinen erikoisuutensa. Suomessa bagelin sukulainen on vesirinkeli, joka on taikinapötköstä kierretty, pyöreä, hiivalla nostatettu vehnänen.

bagel
Kuva
Gisela Francisco

Denniksen bagelit ovat aina silloin tällöin aamiaispöytäni antimia. Tuoreita rinkeleitä löytyy muutamasta helsinkiläisestä ruokakaupasta, ja omat bagelini ostan usein Asematunnelin S-Marketista. Neljän bagelin pussi ei pitkään jouda seisomaan keittiössä, sillä makupalat katoavat parempiin suihin myös välipalana. Denniksen bageleita on useita eri makuja, joista suosikkini ovat tomaatti-basilika sekä kaneli-rusina. Jostakin syystä valkosipulibageleita ei marketin leipähyllyllä ole näkynyt tai sitten ne ovat niin suosittuja, että ne ovat aina päässeet loppumaan tullessani ostamaan niitä. Bagelinleveälle leivänpaahtimelle on ollut käyttöä, sillä vehnäset maistuvat parhaiten paahdettuina. Täytteiksi sopivat juustot, leikkeleet ja levitteet sekä salaatinlehdet, kurkun- ja tomaatinsiivut. Oikeastaan vain mielikuvitus rajoittaa bagelin täytteiden kirjoa. Kotikokilta kotitekoiset bagelit syntyvät vaivattomasti perusraaka-aineista noin puolessa tunnissa.

Bagel

16 kpl
  • 12 dl vehnäjauhoja
  • 5 dl vettä
  • 50 g hiivaa
  • tl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 3 rkl öljyä

keittämiseen

  • vettä
  • 3 rkl siirappia
  • 3 rkl suolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri, öljy ja jauhot koko ajan sekoittaen. Anna pehmeän taikinan kohota. Jaa taikina 16 osaan ja pyöritä palat sämpylöiksi. Pyöritä sormilla leivonnaisen keskelle läpimenevä reikä. Sekoita kattilassa vesi, siirappi ja suola. Kiehauta. Laske bagelit kiehuvaan veteen. Keitä rinkeleitä 1-2 minuuttia molemmilta puolilta. Nosta bagelit uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Halkaise bageli ja paahda puolikkaat leivänpaahtimessa rapeiksi ja kullanruskeiksi. Voitele toinen puolikkaista tuorejuustolla ja aseta haluamasi täytteet. Paina toinen puolikas kanneksi ja tarjoile tuoreen aamukahvin kera.

Julkaistu perjantaina 6.5.2011 klo 18:33 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Maailman väkiluku
Seuraava
Tyly kauppias