Currywurst-päivä

Jokunen vuosi sitten olin junamatkalla Saksassa. Reittini eräänä pysähdyspaikkana oli Köln, jossa yövyin ennen kuin jatkoin seuraavaan kohteeseen. Löysin rautatieaseman lähettyviltä sopivan ja suhteellisen edullisen hotellin, josta ei ollut pitkä matka kaupungin ydinkeskustaan ja sen lukuisiin puoteihin. Myöhemmin iltapäivällä lähdin kiertelemään keskustassa ja jossakin vaiheessa sitten myös nälkä alkoi kurnia vatsassa. Etsin jotain tyypillistä saksalaista pikaruokalaa, kunnes pysähdyin eräällä kauppakujalla pienen grillintapaisen eteen. Ruokalista näytti houkuttelevalta, ja siellä oli kuin olikin tyypillisiä saksalaisia makkara-annoksia, kuten bratwursteja ja hapankaalia kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Eräs annos näytti erittäin houkuttelevalta ja kokeilemisen arvoiselta. Listalta löytyi nimittäin currywurst, jota pidetään jonkinlaisena paikallisena ja vähän kansallisenakin pikaruokana.

currywurst
Kuva
cbnd Marco Fieber

Maukkaassa ja melko edullisessa annoksessa komeili paksu makkara ja kasa ranskalaisia perunoita. Mausteeksi oli annosteltu aimo kauhallinen kastiketta, josta koko ruoka on oikeastaan saanut nimensä. Perisaksalainen currywurst syntyi pian toisen maailmansodan jälkeen, kun länsiberliiniläinen pikaruokakioskin omistaja Herta Heuwer (1913-1999) kehitti kuuluisan makkararuoan vuonna 1949. Berliini oli tuolloin jaettu idän ja lännen etupiireihin. Länsipuolta miehittivät tietysti länsiliittoutuman sotilaat, joilta kioskinpitäjä Heuwer myös sai ruokatarvikkeita, kuten ketsuppia ja curryjauhoa. Näistä kekseliäs kokki sekoitti maustekastikkeen, jota hän alkoi tarjoilla grillattujen makkaroiden kanssa. Edulliset mutta täyttävät ruoka-annokset menivät kaupaksi kuin kuumille kiville erityisesti rakennustyöläisille, jotka rakensivat pahoin tuhoutunutta Berliiniä uudelleen. Heuwer myöhemmin patentoi suositun kastikkeensa vuonna 1951. Nykyään currywurst on Saksassa jo käsite, jolle on pystytetty jopa oma museo Berliiniin. Maassa arvioidaan tarjoiltavan noin 800 miljoonaa currywurst-annosta vuosittain, joista yksistään 70 miljoonaa syödään Berliinissä.

Tänään syyskuun neljäntenä päivänä vietetään Saksassa kansallista currywurst-päivää. Aivan sattumalta juhlapäivä ei ole osunut näin alkusyksyyn, sillä samaisena päivänä vajaa 70 vuotta sitten Herta Heuwer tuli legendan mukaan keksineensä makunystyröitä hivelevän reseptinsä. Päivämäärästä tosin ei ole mitään vakuuttavia todisteita, mutta eihän sillä ole väliä, koska jossakin vaiheessa vuotta currywurst-päivää joka tapauksessa pitää viettää. Currywurst-päivän kunniaksi esittelen huomenna erään reseptin, jolla voi yrittää päästä tämän maukkaan makkaraherkun makuun.

Julkaistu Mondayna 4.9.2017 klo 17:33 avainsanoilla historia ja ruoka.

Edellinen
Sibelius-monumentti 50 vuotta
Seuraava
Currywurst