Chitty Chitty Bang Bang

Chitty Chitty Bang Bang

Katsoin viikonloppuna pitkään hyllyllä odottaneen Chitty Chitty Bang Bang -elokuvan. Filmi tuli ostettua viime kesänä käydessämme Lontoossa. Huomasin tuolloin Borders-kirjakaupan löytölaarissa erikoispainoksen tästä 1960-luvun kulttielokuvasta. Leffa oli poistomyynnissä 50 %:n alennuksella ja yllättäen vieläpä suomenkielisellä tekstityksellä. Erikoispainoksen siitä teki upea myyntipakkaus, joka sisälsi varsinaisen DVD-elokuvan lisäksi musiikki-CD:n, keräilyauton sekä kirjasen tämän ihmeauton tarinasta. Chitty Chitty Bang Bang oli aikansa ihmeauto, sillä se pystyi kulkemaan veden päällä ja myös lentämään kaiken sen lisäksi, mitä nyt tavallisella autolla voi tehdä eli matkata pitkin maanteitä. Auto lienee ollut eräänlaisena innoittajana Disneyn Riemukuplalle, sillä näissä menopeleissä on jonkin verran yhtäläisyyksiä.

Chitty-elokuva syntyi kuuluisan kirjailijan Ian Flemingin (1908-1964) samannimisen teoksen pohjalta. Fleming on tullut paremmin tunnetuksi suurelle yleisölle James Bond -agentistaan ja tästä tehdyistä elokuvista. Chittyn tuottajana toimikin samainen Bond-leffojen tuottaja eli Albert R. Broccoli (1909-1996). Chitty on innoittanut elokuvan lisäksi myös musikaaliväen. Lontoossa nähtiin suuren suosion saanut Chitty-musikaali 2004. Musikaali on jälleen ohjelmistossa ja tuskin kesällä päättyvät näytökset tälläkään kertaa jäävät viimeisiksi.

Raina on mukava perhe-elokuva ja sopii siis kaikenikäisille. Se on filmattu musikaalin tyyliin ja mikäpä onkaan soittaa upeaa musiikkia, jonka takaavat Shermanin veljekset. Samainen veljeskaksikko sävelsi myös Maija Poppasen musiikin, joten laatua saa koko rahan edestä. Elokuvasta henkii suuri positiivinen elämänasenne. Musiikki tukee elämäniloa ja energisyyttä. Kaikilla menee mukavasti, eikä kenelläkään juuri ole ongelmia, paitsi Vulgarian säälimättömällä hallitsijalla. Kahden ja puolen tunnin pituinen elokuva on jaettu kahteen osaan. Keskellä leffaa on nimittäin vanhanajan kunnon väliaika. Reipas ja railakkaan värikäs elokuva nostaa hymyn suun pieliin ja tietysti tunnelman kattoon. Näyttelijäkaarti on sekin aikansa parhaimmistoa. Pääosan esittää Dick van Dyke, joka näytteli myös Maija Poppasessa nuohooja Bertiä. Sally Ann Howes näyttelee viehättävää naispääosaa ja hellyttävää leluntekijää koomikkona tunnettu Benny Hill (1924-1992). Filkka on katsomisen ja kuuntelemisen arvoinen. Se on mukavaa ajanvietettä, josta ei puutu seikkailumieltä eikä romantiikkaa.

Julkaistu Mondayna 19.5.2008 klo 17:25 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat ja musikaalit.

Edellinen
Stadionin torni julisteissa
Seuraava
Chitty Chitty Bang Bang trivia