Barcelona - osa 8

Otavan karttaopas

Otavan karttaopas: Barcelona

Matkakohteisiin kannattaa tutustua etukäteen. Matkasta saa näin paljon enemmän irti, kun aika ei mene kohteiden etsimiseen. Matkaa on hyvä suunnitella jo kotona ja ennakoida ajankäyttöä matkan pituudesta riippuen. Tietenkään ei kannata suunnitella minuuttiaikataulua, jos haluaa välttyä stressiltä. Myöskään ei saisi ahmia kohteita, sillä monet nähtävyydet ovat mitä todennäköisemmin paikoillaan vielä ensi kerrallakin. Matkasta tulee antoisampi valitsemalla muutaman mielenkiintoisen kohteen ja tutustumalla niihin pintaa syvemmältä. Moniin kohteisiin pääsee tutustumaan Internetissä ja sen puuttuessa, voi niistä lukea matkaoppaista. Internet ei suinkaan ole syrjäyttänyt matkaoppaita, sillä ne voi ottaa mukaan toisin kuin nettiyhteyden. Vielä eivät ole nettiyhteydet eikä kannettavat selaimet siinä kunnossa, että niistä olisi matkalla todellista hyötyä.

Pari vuotta sitten kävimme Pariisissa, ja matkaa varten hankin WSOY:n kaupunkikirjat-sarjaan kuuluvan matkaoppaan. Kirja on ehdottomasti matkaoppaiden aatelia ja kannattaa hankkia korkeahkosta hinnastaan huolimatta. Tällä kertaa ajattelin kokeilla Otavan karttaopasta, mutta petyin sen niukkaan tarjontaan verrattuna Pariisin matkaoppaaseeni. Barcelonan karttaoppaan on alun perin kirjoittanut ranskalainen työryhmä. Kohteet ja ravintolat on valittu pitkälti keskieurooppalaisen kulinaristin näkökulmasta eivätkä ne oikein tule oikeuksiinsa perussuomalaiselle matkailijalle. Harvat suomalaiset ovat äyriäisten ja muiden meren herkkujen ystäviä tai ovat kiinnostuneita huippumuodista ja kirpputoreista. Kohteista on hyvin niukat, vain muutaman virkkeen mittaiset kuvaukset. Oppaan parasta antia ovat selkeät kartat kaupunginosittain sekä metrokartta. Kirjasen pieni koko on katsottava myös eduksi, sillä se mahtuu mukavasti reppuun. Suosittelen tätä matkaopasta niille, jotka jo tuntevat kohteen ja haluavat vain helppokäyttöisen kartan matkalle mukaan. Jos haluaa enemmän tietoa Barcelonan kohteista, kannattaisi suunnata katse kenties WSOY:n kaupunkikirjat-sarjaan kuuluvaan Barcelona ja Katalonia -teokseen.

Tuomi-Giddings, Susanna (kääntäjä)

Barcelona: kartta + opas

ISBN
9511198459
Kustantaja
Otava

Julkaistu perjantaina 23.6.2006 klo 17:00 Projektit-luokassa avainsanoilla kirjat ja matkailu.

Edellinen
Barcelona - osa 7
Seuraava
Barcelona - osa 9