Banaanikakku

Banaanikakku
Kuva
Yoshihide Nomura

Keittiöömme hankittiin 1970-luvulla yleiskone. Laite oli yhdistetty vatkain ja tehosekoitin, joka kiinnitettiin mukana tulleella seinätelineellä astiakaapin kylkeen. Siinä se seisoa nökötti käyttökertojen välissä, ja ahkerassa käytössä yleiskone sitten olikin. Tehosekoittimella syntyi nopeasti kaikenlaista hyvää. Yksi maukkaimmista välipaloista oli banaanikakku, jonka valmistaminen onnistui koululaiseltakin. Ainekset vain annosteltiin tehosekoittimen kulhoon ja konetta käyteltiin hetken aikaa kunnes tuloksena oli valmis taikina. Massa kaadettiin paistovuokaan ja koko hoito työnnettiin uuniin paistumaan. Herkullinen kakku syntyi tuossa tuokiossa ja hävisi tietysti nälkäisten koululaisten suihin. Keitto-ohje tuli tehosekoittimen reseptivihon mukana ja oli yksinkertainen sekä nopea valmistaa.

Banaanikakku

12 annosta
  • 4 kypsää banaania
  • dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 100 g voita
  • tl vaniljasokeria
  • tl leivinjauhetta
  • tl kanelia

Kuori banaanit ja survo ne haarukalla massaksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon yksitellen munat samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinan joukkoon. Lisää lopuksi banaaniseos taikinaan. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan, jonka tilavuus on noin 1½ litraa. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Tarjoile kahvin tai kuuman kaakaon kera.

Julkaistu sunnuntaina 18.1.2015 klo 16:28 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Vuodenvaihteen romuralli
Seuraava
Kuluttaja kuulee kummia