Aterian päätteeksi

Pöytätavat vaihtelevat aikojen saatossa. Kirjoitin muutama vuosi sitten ruokailuvälineiden käsittelystä ja aterioinnista. Kirjoitus on nostanut esille muutamia kysymyksiä. Käytin tekstin lähteenä Yrityksen etikettiopas -kirjaa (Kustannus Oy Fennia 1990, ISBN 951-862-III-X, 8. painos), jonka on kirjoittanut Reima T. A. Luoto. Teos on erinomainen kokoelma ohjeita hyvään käytökseen tilanteessa kuin tilanteessa. Tavat kuitenkin kehittyvät ajan mittaan siinä missä muutkin asiat. Parikymmentä vuotta sitten Yrityksen etikettiopas -kirjan sivulla 150 mainittiin:

Päättäessämme aterioinnin, sijoitamme ne vierekkäin kello 5:n kohdalle veitsi oikealle puolelle terävä puoli poispäin ja haarukka vasemmalle puolen piikit alaspäin.

Koska eräs blogini lukija oli ohjeista toista mieltä, kysyin 21.6.2008 kirjoittajalta, onko ohjeisiin tullut vuosien mittaan muutoksia. Kirjoittaja Luoto vastasi 24.6.2008:

Jos kirjassani sanotaan noin, se on todella virhe. Veitsen terä on sisäänpäin. Vain kadettikoulussa elää perinne, jonka mukaisesti sota-aikana veitsen terä käännettiin ulospäin.

Helena Valonen kirjoittaa kirjassaan Hyvä minä - luontevan käytöksen kirja (Kustannus Oy Majakka 2008, ISBN 978-951-9260-72-3) ruokailuvälineiden käytöstä ohjeita kaksituhattaluvun ruokailijoille. Kirjassa neuvotaan sijoittamaan haarukka aterioinnin aikana ja aterioinnin keskeytyessä lautaselle kello kahdeksan kohdalle piikit alaspäin. Veitsi lasketaan kellon neljän kohdalle veitsenterä vasemmalle eli haarukkaan päin. Aterioinnin päätteeksi ruokailuvälineet asetetaan lautaselle. Haarukka sijoitetaan kello viiden kohdalle piikit ylöspäin. Veitsi lasketaan haarukan oikealle puolelle terä haarukkaan päin. Käytökseen ja hyviin tapoihin liittyviä ohjeita päivitetään aika ajoin. Tämän vuoksi kannattaakin päivittää omaa kirjastoaan ja hankkia uusimmat oppaat hyllylle. Reima T. A. Luotokin lupasi vastauksessaan uudistaa omaa teostaan.

  1. Kun ateriointi keskeytetään, lasketaan ruokailuvälineet kädestä siten, että veitsen kahva on kello 4:n kohdalla ja haarukan kello 8:n kohdalla. Haarukan piikit osoittavat alaspäin ja veitsen terä vasemmalle haarukkaan päin. Ruokailuvälineitä ei lasketa pöydälle lautasta vasten nojaamaan.
  2. Kun ateriointi päätetään, ruokailuvälineet sijoitetaan vierekkäin kello 5:n kohdalle veitsi oikealle puolelle terä haarukkaan päin ja haarukka vasemmalle puolelle piikit ylöspäin.

Julkaistu Sundayna 30.8.2009 klo 16:20 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Turistikierros
Seuraava
Vatikaanin vanki