Arjen tietoyhteiskunta

Vertti

Tietojärjestelmät ovat osa arkipäiväistä elämäämme. Tuskin enää löytyy tilannetta, jossa ei jollakin tavalla joutuisi tekemisiin tietokoneiden tai läheisesti tietotekniikkaan liittyvien käsitteiden kanssa. Mikrotietokoneet ovat olleet jo pitkään perustyökaluja toimistoissa ja nykyään myös monilla muilla työpaikoilla. Mikropiirejä löytyy lukuisista arkisista laitteista, kuten autoista, viihde-elektroniikasta, puhelimista ja käytännöllisesti katsoen melkein mistä tahansa. Tietojärjestelmät ovat siis seuranamme ja niiden tehtävänä on tuoda tehokkuutta mitä erilaisimpiin tehtäviin sekä helpottaa arkista elämää. Aina eivät järjestelmät kuitenkaan ole helpottaneet elämää vaan toisinaan tuntuu, että asiat ovat paremminkin päinvastoin.

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan johdolla on avoimessa kehitystyössä valmisteltu uutta kansallista tietoyhteiskuntastrategiaa. Strategia valmistuu tämän vuoden marraskuussa, ja se ohjaa suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämistä vuosina 2011-2014. Tunnistetut tavoitteet liittyvät mm. tiedon saatavuuteen, käyttäjälähtöiseen palvelukehitykseen, palvelujen tuottavuuteen, kestävään kehitykseen sekä osallistavaan ja osaavaan tietoyhteiskuntaan. Arjen tietoyhteiskuntaa liittyvät esimerkiksi julkisen tiedon saatavuus, sähköinen tunnistautuminen, sähköinen laskutus ja aina tärkeä tietoturva. Vaikka tietoyhteiskuntakehityksen visio, tavoitteet ja tarvittavat toimenpiteet ovat hyvää vauhtia hahmottumassa, on kansalaisilla mahdollisuus antaa oma mielipiteensä kehityksen vauhdittamiseksi. Osallistumaan pääsee Facebookissa ja Otakantaa-sivustolla.

Julkaistu torstaina 9.9.2010 klo 19:14.

Edellinen
Villejä rubiineja
Seuraava
Naurava hevonen