Arkistohaku

  • Allejäänti - osa 2

    Pimahtelut jatkuivat ja kovaääninen lauloi taas tuttua ripulia tutulla miesnaisen monotonisella kurttuäänellä...

  • Allejäänti - osa 1

    Junat olivat tänään muutaman minuutin myöhässä. Istuin pienellä t-kirjaimella tapani mukaan lähijunan vaunussa...

  • Puuterivippa - trivia 2

    Henkilöhahmojen lisäksi tarinoissa on tyypillisesti joukko tapahtumapaikkoja. Kesänovellini kuuluu samaan sarjaan...

  • Puuterivippa - trivia 1

    Kesänovellin piti alun perin ilmestyä jo viime jouluna ja siksi tarina sijoittuukin jouluun ja talveen...

  • Puuterivippa - osa 15

    Joneson teki pienen kierroksen huoneen keskellä ja nosti oikean kätensä pitelemään leukaa vasemman käden tukiessa...

  • Puuterivippa - osa 14

    Torstai alkoi puolipilvisenä. Taivaalle katsoessaan ei oikein tiennyt alkaisiko sataa vai tulisiko päivästä...

  • Puuterivippa - osa 13

    Talvi oli päässyt täyteen vauhtiinsa Don Thomasissa. Kirpeät aamut kirittivät töihin kiirehtiviä ihmisiä. Kukaan...

  • Puuterivippa - osa 12

    Joneson ei malttanut odottaa toimistoajan alkamista vaan kiiruhti rikospaikalle aamuvarhaisella. Poliisilta saamallaan...

  • Puuterivippa - osa 11

    Puhelinkeskustelu oli lyhyt, mutta kertoi Jonesonille paljon. Kuten hän oli arvellutkin, olivat poliisin tutkimukset...

  • Puuterivippa - osa 10

    Rouva Dagutan ja autonkuljettaja Vantser astuivat pari askelta peremmälle. - Hyvänen aika mies, mikä teillä on?...

  • Puuterivippa - osa 9

    Kello puoli kahteentoista mennessä herra Dagutanista ei ollut kuulunut mitään. Rouvan iltapäiväkonsertti läheni ja...

  • Puuterivippa - osa 8

    Rauhallinen sunnuntaiaamu sarasti. Talvi oli käytännöllisesti katsoen jo ovella, vaikka lunta ei näillä...

  • Puuterivippa - osa 7

    Dagutan nyökkäsi salin laidalla istuneelle gorillalleen, joka mitään sanomatta asteli ovelle. Kohta saliin astui...

  • Puuterivippa - osa 6

    Dagutan oli alkuviikon muutamalla puhelinsoitolla saanut taakseen kokoon joukon tukijoita, jotka olivat valmiita...

  • Puuterivippa - osa 5

    Vargott oli tällä välin hautonut kostoaan. Syyllistäminen maineikkaan mainostoimiston ongelmiin oli hänelle liikaa...

  • Puuterivippa - osa 4

    Miehet siirtyivät kolmanteen kerrokseen, jossa sijaitsivat pankinjohtajien toimistot. Germinst oli yksi suurimmista...

  • Puuterivippa - osa 3

    Vargott oli alkanut kinata tavaratalon uuden markkinointijohtajan kanssa. Heidän välilleen oli syntynyt riitaa, kun...

  • Puuterivippa - osa 2

    Johtaja puhui kuin olisi ollut pitämässä muistopuhetta. Kaukana ei tämä ollutkaan, sillä maineikas Baranedin...

  • Puuterivippa - osa 1

    Sade oli piiskannut ikkunoita jo kolmatta päivää. Maanantai alkoi edelleen tihkusateessa ja harmaan pilviverhon...

  • Kesänovelli 2009

    Tämän kesän novellin oli tarkoitus ilmestyä jo viime jouluna, mutta en kiireitteni vuoksi ehtinyt kirjoittaa sitä...