Lokakuu 2017

  • Kansallisgallerian joulu

    Kansallisgallerian museot virittäytyvät juhlatunnelmaan noin kuukauden kuluttua perjantaina 24. marraskuuta. Ateneum,...

  • Pianokonsertto nro 1 b-mollissa

    Kakkosnäytölläni pyörii aina silloin tällöin Yle Areena. Katselen sieltä televisio-ohjelmia silmäkulmalla niihin...

  • Ikkunanpesu

    Miksi Hölmölässä kellarinikkunoiden peseminen vie niin pitkään?Ensin pitää kaivaa tikapuita varten kuoppa...

  • Kauneimmat kirjastot

    Saksalainen valokuvaaja Reinhard Görner on valokuvannut vuodesta 1982 alkaen. Hän on erikoistunut historiallisten...

  • Tuplanäyttöjen asentelua - osa 3

    Reilun viikon takainen tuplanäyttöasennukseni siirtyi tänään uuteen vaiheeseen. Olin aivan aluksi asetellut kahdet...

  • Ensilunta tulvillaan

    Päivät eivät ole veljeksiä. Vielä eilen eteläisessä Suomessa elettiin kauniissa ja aurinkoisessa syyssäässä,...

  • Maailman pastapäivä

    Tänään vietetään maailman pastapäivää. Kuten olen usein todennut, vuoden jokaiselle päivälle taitaa löytyä...

  • Lego Technic 40 vuotta

    Lego-rakennussarja koki melkoisen kehitysharppauksen nelisenkymmentä vuotta sitten. Vuonna 1977 markkinoille tuli Lego...

  • Kilpa-ajo halki Italian

    Asterix on yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvahahmoista. Pieni gallialainen sisupussi on seikkaillut ystävänsä...

  • Pallot laatikossa - osa 2

    Eilisessä askareessa oli tehtävänä laskea oheisen kuvan punaisen alueen pinta-ala. Kyseessä on vanha...

  • Pallot laatikossa - osa 1

    Vanha koulumatematiikan tehtävä sopii mainiosti näin syysloman loppupäiville pehmeäksi laskuksi takaisin...

  • Tekniikan historia 5/2017

    Etelä-Suomessa on tänään ollut kaunis aurinkoinen syyspäivä. Aamulla seitsemän aikaan lämpömittari näytti 1,6...

  • The Paper Time Machine

    Melkein kaksi vuotta ehtiä vierähtää The Paper Time Machine -kirjan tilauksestani. Tammikuun 26. päivänä vuonna...

  • Tuplanäyttöjen asentelua - osa 2

    Vaihdos ei tainnut olla kovin viisas teko. En tiedä, mitä Windowsissa meni sekaisin, mutta kaapeleiden vaihdon...

  • Tuplanäyttöjen asentelua - osa 1

    Ostin joitakin vuosia sitten 29-tuumaisen laajakuvanäytön. Monitori on ollut erinomainen käytössäni, joskin sen...

  • Todisteita tuntemattomasta

    Maailman synnystä on liikkeellä useita teorioita. Kaksi parhaiten tunnettua ovat Raamatun luomiskertomus sekä...

  • Tintti ja auringon temppeli

    Tintti-sarjakuvat ovat maailmankuulut. Tintin seikkailut tulivat minulle tutuksi jo kouluaikoina, kun lainasin...

  • Lukutaidottomuutta

    Muuan liikemies päätti hyödyntää eräitä maailman vähemmän tunnettuja markkinoita. Hän matkusti erääseen...

  • Pelottava perjantai

    Kuukauden kolmannentoista päivän osuessa perjantaille on kansanuskomuksen mukaan luvassa epäonnea. Asiat tuppaavat...

  • Kolmentoista kuukauden urakka

    Teimme vuonna 2008 matkan Yhdysvaltoihin. Matkakohteenamme oli tuolloin itärannikon suuret kaupungit mukaan lukien New...

  • Hullun päivän kauppareissu

    Tänään on käynnistynyt Hullut Päivät -ostostapahtuma. Tiedän joitakin henkilöitä, jotka kiertävät kyseisen...

  • Kiven kieli

    Vastikään ilmestynyt Kielikello-lehti (3/2017) paneutuu uusimmassa numerossaan kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven...

  • Henkilötunnusten uudistus

    Mediat ovat tänään uutisoineet suomalaisten henkilötunnusten uudistushankkeesta. Hetujen eli sotujen uudistus on...

  • Naurettava pako

    Poikamiestyttö Elli oli ollut läheisessä korvessa marjassa ja juoksi tohkeissaan pihapiiriin. Vastaan tuli...

  • Internet 1-2-3

    Noin reilu vuosi sitten poimin eräästä paperinkeräyskasasta pienen kirjan. Kannessa seisoi "internet 1 2 3" ja...

  • Tatia tarpeeksi

    Ensi maanantaina 9. lokakuuta tulee kuluneeksi 110 vuotta ranskalaisen elokuvaohjaaja Jacques Tatin (1907-1982)...

  • Mannerheim ja saksalainen suudelma

    Helsingin kaupunginteatterin uutuustuotanto tuo suurelle näyttämölle Suomen kohtalonvuodet. Lokakuun 25. päivänä...

  • Kun shit happens

    Kaikkien rakastama Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) oli 29-vuotias säveltäessään pianokonserton nro 20 d-mollissa...

  • Syyssade

    Syksy tekee toden teolla tuloaan. Tänään on satanut koko päivän käytännöllisesti katsoen tauotta. Aamulla...

  • Teatterimuseon uudet sivut

    Helsingissä sijaitseva Teatterimuseo on uudistanut verkkosivustonsa. Museo ilmoitti tänään Facebook-sivullaan kahden...

  • Lesiëm - Chapter 2

    Kaunis syyskesä on vaihtunut sateisen harmaaksi siirryttäessä lokakuun puolelle. Lämmittävästä auringonpaisteesta...