December 2008

  • Vuosi tulee täyteen

    Reilut kolme ja puoli sataa päivää ovat vierähtäneet uskomattoman nopeasti. Vuosi on ollut vilkas ja värikäs...

  • The Priests

    Vuoden ehkäpä viimeinen ja ehdottomasti nautinnollisin musiikkikokemukseni on pohjois-irlantilaisen The Priests -trion...

  • Uuden vuoden puolella

    Vuoden vaihtumiseen on aikaa vielä kolme päivää. Kalenterin mukaan olemme kuitenkin jo uuden vuoden puolella, sillä...

  • Joulujuhlista kulutusjuhliin

    Eilinen lauantai sai ihmiset liikkeelle sankoin joukoin keskustan kauppoihin ja kaupungin laidoilla sijaitseviin...

  • Perinteinen riisipuuro

    Lueskelin talven uutta Etiketti-lehteä (4/2008) ja löysin sen sivuilta perinteisen riisipuuron reseptin. Riisipuuro...

  • Perjantaipulma 52/2008

    Aloitin kiperien pulmatehtävien julkaisemisen puolitoista vuotta sitten heinäkuussa 2007. Tänä aikana tehtäviä...

  • Joulupäiväkävelyllä

    Helsinki ei ole niitä maailman vilkkaimpia metropoleja. Tänään kaupunki oli autioitunut eikä ulkona liikkunut kuin...

  • Hyvän joulun toivotukset

    Joulu on perinteisesti hiljentymisen aikaa. Vuoden askareet on aika jättää hetkeksi. Tänä vuonna joulu ajoittuu...

  • Joulukauppaa loppuun asti

    Käväisin kaupungilla töiden jälkeen. Kauppojen ovet kävivät vinhaan aivan kuin mistään talouden taantumasta ei...

  • Sanaleikkikirja

    Sanaleikit ovat hauskoja ja toisinaan hyvin oivallisia. Parhaimmat sanaleikit tai sanamuunnokset näyttävät ensi...

  • Vuosikirja 2006

    Kohta on jälleen aika koota vuoden blogikirjoitukset yksiin kansiin ja julkaista kooste verkkopäiväkirjani jutuista...

  • Pari päivää jouluun

    Jouluaattoon on aikaa enää vain muutama päivä. Ensi keskiviikkona kodeissa odotellaan joulupukin saapumista ja...

  • Perjantaipulma 51/2008

    Veikeät numerotehtävät saavat taas jäädä taakse ainakin hetkeksi. Matematiikan maailmahan mahdollistaa mitä...

  • Tina Turner - Foreign Affair

    Hyvä musiikki kestää ajan hampaan. Yksi tällainen elämyspaketti on jo kohta kaksi vuosikymmentä sitten julkaistu...

  • Hätäpäivitys

    Selainvalmistajat ovat tänään kilvan julkaisseet päivityspaketteja. Suosittu Firefox-selain päivittyi...

  • Yön ritari

    Katsoimme viikonloppuna Batman-saagan ties monennenko elokuvan Yön ritari. Musta ja apatian täyttämä filmi ei...

  • Ylikansallinen keittokirja

    Nettiyhteisö FuelMyBlog on jälleen viimevuotiseen tapaan julkaissut jäsentensä yhdessä tekemän kirjan. Tällä...

  • Joulukaupunki

    Turun kaupunki on julistanut joulurauhaa jo isoisän ajoista lähtien. Maamme entinen pääkaupunki on yhä vireä...

  • Lucia-pullat

    Talven valopilkku on eittämättä Lucia-neito. Hänen mukanaan pimeään Etelä-Suomeen tulee hieman valoa, kun neito...

  • Perjantaipulma 50/2008

    Veikeät numeroarvoitukset jatkuvat. Tämän viikon tehtävässä palataan vuosien takaiseen matematiikan...

  • Pikkujouluohjelma Funtsi Fun

    Kehittelin jo kohta kymmenisen vuotta sitten hauskan ohjelmanumeron eräisiin pikkujouluihin. Tuolloin televisiossa...

  • Diakoni

    Montage by Matti Mattila, slide frame by Gisela Giardino and horse by Walraven...

  • Ahti Saarinen

    Maailman mediat seuraavat erityisen kiinnostuneena Norjan Oslossa alkavia Nobelin rauhanpalkinnon jakamiseen liittyviä...

  • Matkapäiväkirja Pariisista

    Löysin viikko sitten vanhan matkapäiväkirjani Pariisista. Olin kirjoittanut lyhyen kuvauksen matkastamme Ranskaan...

  • Syntymäpäiviä

    Itsenäinen Suomi vietti 91. syntymäpäiviään eilen. Juhlallisuudet olivat tavanomaiset eli ilta vietettiin Linnan...

  • Aligning images with style

    Thanks to modern digital cameras photography has become extremely popular recently. Our world is currently well...

  • Perjantaipulma 49/2008

    Joulukiireiden aikaan on sopiva hetki tarjota hieman helpompia pulmatehtäviä. Tämänkertainen pulma on vuodelta 1950...

  • Seuraava pääministeri

    Eduskuntavaaleista on aikaa vasta vajaa kaksi vuotta ja jo nyt on herännyt keskustelu seuraavan hallituksen...

  • Voi mikä ruuhka

    Helsingin liikenne on taas kohta kaaoksessa. Torstaina alkava Etyj-ulkoministerikokous muuttaa liikennejärjestelyjä...

  • Kuvaaminen kaupassa

    Kirjoitin heinäkuussa sallitusta valokuvaamisesta julkisilla paikoilla. Artikkeli on poikinut muutamia kommentteja...

  • Delete with style

    Nothing is permanent. Things tend to change time to time and we need to make changes according to new situation...