Alentaako vaiko eikö

Maamme päättäjät näyttävät saaneen krapulan parin vuoden takaisesta alkoholiveron alennuksesta. Alkoholiveroa laskettiin reippaasti vappuna 2004, koska eteläinen naapurimaamme Viro liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Sinänsä Viron jäsenyys ei tapauksena ollut mitenkään erikoinen. Suomalaiset poliitikot ja päättäjät tekivät asiasta kuitenkin omat johtopäätöksensä. Perustelut juonsivat Viron huomattavasti alhaisempaan alkoholiverotukseen. Suomalaiset tiedettiin entuudestaan ahkeriksi vironkävijöiksi, ja matkatuliaisina tuotaisiin suuret lastit halpaa alkoholia. Unionin jäsenyyden myötä Virosta tuotavat tavarat saivat liikkua vapaasti yli kansallisten rajojen ja siinä samassa siis myös kukkupäiset viinalastitkin.

Moni terveydenhuollon ammattilainen on sittemmin pitänyt päätöstä hätävarjelun liioitteluna. Virosta tuotava halpa alkoholi nähtiin kansanterveydellisesti huonona vaihtoehtona ja siksipä päätettiinkin viinarallin pelossa alentaa omaa alkoholiverotustamme. Seuraukset ovat tähän asti olleet katastrofaaliset. Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole ollut niin paljon alkoholin aiheuttamia terveydellisiä ja järjestyksenpidollisia ongelmia kuin tuon kohtalokkaan vapun jälkeen. Viinaa on virrannut enemmän kuin kukaan olisi koskaan arvannutkaan. Puolet kansasta olisi nyt valmis pyörtämään päätöksen ja nostamaan alkoholiveron takaisin ja jopa suuremmaksikin.

Kukaan ei tosissaan usko, että Virosta olisi alettu tai tulevan veronkorotuksen jälkeenkään ryhdyttäisiin rahtaamaan valtavia alkoholilasteja. Miten kukaan voi tai ehtii tuoda niin suuria määriä alkoholia, että se riittäisi murtamaan Alkon monopolin? Laivoillakin on rajoituksensa matkustajien määrän suhteen, joten lahden yli ei yksinkertaisesti kyetä kuljettamaan niin paljon matkustajia, että he jokainen ehtisivät tuoda tilastollisesti merkittäviä määriä alkoholia. Alkoholiveron laskeminen oli suuri virhe ja huonosti perusteltu. Veronalennus kasvatti entisestään kansanterveytemme hoitokustannuksia. Kaupan päälle tulivat järjestysongelmat, joita sain viime lauantaina seurata metrossa matkalla Itäkeskukseen ja takaisin.

Alkoholipolitiikka tuntuu riistäytyneen kansanedustajien ja päättävien virkamiesten käsistä. Halvan viinan seurauksia ei kukaan osannut näemmä ennustaa. Veroalennuksen päätöksen perusteluiksi riitti aikanaan toisen valtion alhainen alkoholiveropolitiikka. Edelleen veroalen puoltajat pelottelevat turistiviinan virralla. Tämä perustelu alkaa kuitenkin olla jo aikansa elänyt, ja alkoholiveroa pitääkin nyt korottaa mitä pikimmiten enempien ongelmien ehkäisemiseksi. Nuorten alkoholinkäyttö on lisääntynyt, ja spurgujen määrä Helsingissä on kasvanut räjähdysmäisesti muutaman viime vuoden aikana. Yhä edelleen päihtyminen on suomalaisten tavoitetila ja örveltämistä ihannoidaan. Suomalaisten humalahakuinen suhtautuminen alkoholiin ei muuttunut, ja veronalennus vain pahensi ongelmia.

Julkaistu maanantaina 13.11.2006 klo 16:43.

Edellinen
Kaiken keskipisteenä
Seuraava
Kodin sammutusjärjestelmä