Ahti Saarinen

Maailman mediat seuraavat erityisen kiinnostuneena Norjan Oslossa alkavia Nobelin rauhanpalkinnon jakamiseen liittyviä juhlallisuuksia. Suomi on jälleen päässyt huomion keskipisteeksi ja tällä kertaa miellyttävän positiivisissa merkeissä. Presidentti Martti Ahtisaari kumartaa maamme kaikkien aikojen kolmannen Nobel-palkinnon huomenna keskiviikkona. Tänään pidetty lehdistötilaisuus herätti mielenkiintoa jo ennalta, sillä onhan presidentti Ahtisaari ollut näkyvästi esillä monissa operaatioissa maailmalla. Hänen tehtävät maailman eri kolkissa ovat niin ikään jääneet ihmisten ja ennen kaikkea median muistiin. Pääpiirteissään Ahtisaaren rauhanpalkinto on otettu myönteisesti vastaan maailmalla. Luonnollisesti soraääniäkin aina kuuluu, sillä kaikki eivät ole yhtä mieltä palkinnon saajasta taikka palkitsemisen perusteista. Olipa äänenpainot miten tahansa, huomenna on syytä juhlia ja onnitella vielä kerran Ahti Saarista, henkilöä, jonka nimi on osalle Oslon kadun tallaajista liian vaikea lausua saatikka muistaa.

Martti Ahtisaari
Kuva
Matti Mattila

Satuin näkemään presidentti Ahtisaaren muutama viikko sitten Akateemisessa Kirjakaupassa. Hän oli tuolloin signeeraamassa kirjaansa Miten rauha tehdään yhdessä haamukirjoittaja Katri Merikallion kanssa. Väentungos oli valtava eikä jalka tuntunut jakaantuvan ahtailla käytävillä. Ulko-ovelle asti ulottunut jono odotti hartaan kärsivällisesti vuoroaan uunituore kirja kainalossa. Vielä suurempi määrä yleisöä parveili silkasta uteliaisuudesta. Olihan se historiallista nähdä ilmielävänä Nobel-palkinnon pokkaaja ja kaiken lisäksi vielä ihka kotimainen sellainen. Valtioidenkin välillä käydään ellei muuten niin ainakin kulisseissa kovaa kilpailua näkyvyydestä maailman medioissa. Kaiken informaatiotulvan keskellä tuntuu hienolta, kun piskuinen Suomi saa äänensä kuuluviin.

Julkaistu tiistaina 9.12.2008 klo 19:31 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Matkapäiväkirja Pariisista
Seuraava
Diakoni