Ahti Aalto

Suomi ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen matkakohdemaata valittaessa. Maamme syrjäinen sijainti Euroopan laidalla ja yleisten matkareittien ulkopuolella on pitänyt Suomea matkailukohteena suhteellisen tuntemattomana. Uudet Aasian lentoreitit ovat tuoneet ainakin läpikulkumatkustajia, mutta moniko näistä lentomatkustajista lopulta jää maatamme ihailemaan? Matkailua Suomeen on edistetty aikojen alusta. Perinteisen mainonnan lisäksi tunnettavuutta ovat lisänneet monet suomalaisen muotoilun helmet sekä tuotebrändit. Esimerkiksi Japanissa Suomi tunnetaan hyvin brändeistään, mutta matkakohteena maamme on jo tuntemattomampi.

Ahti Aalto

Internet on luonnollisesti valjastettu matkailun edistämiseen. Viralliselta Visit Finland -matkailusivustolta löytyy kattavasti tietoutta Suomesta. Monet muutkin sivustot ovat täynnänsä Suomi-tietoutta, kuten esimerkiksi kaupunkien omat verkkosivut, jotka nekin omalta osaltaan yrittävät houkutella matkailijoita kohteisiinsa. Ulkomaalaisia yritetään innostaa ottamaan selvää maastamme ja tähän tehtävään Visit Finland on julkaissut hauskan Finngenerator-generaattorin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan generaattori muuntaa ulkomaalaisen nimen suomalaiseksi, mikä onkin innoittanut tuhannet ja taas tuhannet kokeilemaan suomalaisuutta vaikka vain näin pienessä mittakaavassa. Käväisin kokeilemassa generaattoria, joka antoi minulle, jolla on jo valmiiksi suomalainen nimi, uuden vielä suomalaisemman version nimestäni. Finngenerator antoi uudeksi nimekseni Ahti Aalto ja kertoi samalla nimien merkityksen. Ahti on merten jumala ja Aalto tarkoittaa kirjaimellisesti aaltoa. Finngenerator on mainio esimerkki ennakkoluulottomasta netin hyödyntämisestä hauskalla tavalla tuoden samalla itse asian eli Suomen matkailumaana koko maailman tietouteen.

Julkaistu keskiviikkona 14.5.2014 klo 18:02 Sivustot-luokassa avainsanalla Internet.

Edellinen
HKO:n syksy 2014
Seuraava
Siamilaisten lasten marssi