Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet

Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet

Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet on Ahmed Ahne -albumisarjan kuudes sarjakuva alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Ranskaksi vuonna 1970 ilmestynyt albumi sai suomenkielisen käännöksen viitisen vuotta myöhemmin vuonna 1975 ja asettui suomalaisessa julkaisujärjestyksessä yhdeksänneksi seikkailuksi. Albumissa on viisi erillistä tarinaa, joista ensimmäinen vie lukija tekniikan ihmeelliseen maailmaan. Arvatenkin juonikas suurvisiiri Ahmed Ahne yrittää tekniikan uusimpien saavutusten avulla hankkia itselleen himoitsemansa kalifin paikan, mutta jo tutuksi tulleen kaavan mukaan, joutuu hän vetämään tälläkin saralla vesiperän pyrkimyksissään. Toisessa tarinassa suurvisiiri päätyy tielle, joka ei johda mihinkään. Tästä ketku viskaali saa päähänsä uuden juonen, mutta päätyy kirjaimellisesti umpikujaan. Ihmeellisessä Bagdadissa voi tavata jos jonkinlaisia tempuntekijöitä. Kultasormella on kyky muuttaa kaikki, mihin hän koskee, kullaksi. Enää tarvitsee vai tökätä pulleaa kalifia ja muuttaa tämä kultadubleepatsaaksi, ja suurvisiiri pääsee kalifiksi kalifin paikalle. Tarinat kuitenkin jatkuvat, mikä on osoitus edellisten juonittelujen epäonnistumisesta. Suurvisiirillä on vielä yksi mahdollisuus. Kerran vuodessa kalifi katsastaa valtikkansa, mutta jos sitä ei jostain syystä löydykään, odottaa pyöveli kalifia. Valtikkaa löytyy eikä viekkaudesta tulekaan toivottua tulosta. Viimeisessä tarinassa lukija saa tietää, miten ihmeellinen tahna vaikuttaa ja josko se vihdoin olisi väylä suurmiesten rinnalle.

Albumin tarinat

  • Tekniikan ihme
  • Tie joka ei johda mihinkään
  • Kultasormi
  • Kalifin valtikka
  • Ihmeellinen tahna
Goscinny, René ja Tabary, Jean

Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet

Kustantaja
Sanoma Oy
Numero
9
Alkuperäisteos
Iznogoud et l’ordinateur magique
Alkuperäinen järjestysnumero
6
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1970
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1975
Hinta
6,95 mk
Teksti
René Goscinny
Piirrokset
Jean Tabary
Suomennos
Outi Walli
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
27,5 cm
Leveys
21,5 cm
Paino
198 g
Sivumäärä
46

Julkaistu torstaina 22.12.2016 klo 17:50 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Taikamatto
Seuraava
Kiusanhenki Ahmed Ahne